AIKO
![]() |
|
| Jo ennen Vuuvin perheeseen tuloa katselin
Ruotsalaisten kanikasvattajien sivuilta kuvia upeista japanilaisvärisistä
kääpiölupista ja jo siinä vaiheessa mietin, pitäisikö minun sellainen
hommata. Kuitenkin Vuuvi sitten vei voiton ja ajatus japanilaisvärityksestä
siirtyi syrjään. Toukokuun lopussa v. 2005 sain jotain kautta selville, että Grönlundin Annalle olisi tulossa kahdesta yhdistelmästä japanilaisia luppia ja niin rupesimme Vuuville kaveria hommaamaan. Poikasia syntyikin sitten neljä ja kaksi naarasta oli jo varattu ennen minua. Jännityksellä odotimme poikasten kasvua ja vihdoin tuli se tärkeä tieto; poikueessa oli kuin olikin kolme naarasta. Hartaasti seurasimme koko kesäajan kuvista neitojen kehittymistä ja Aiko saapui meille elokuussa Helsingistä siskoni häiden yhteydessä. Pieni oli koko kuusituntisen ajomatkan täysin rento ja makasi mieluummin takapenkillä sylissäni kuin kuljetusboksissa. Vuuviin Aiko rakastuikin ensisilmäyksellä vaikka uros ja naaras asuivatkin omissa häkeissään eri puolilla taloa. Vuuvi leikattiin vähän Tipsun saapumisen jälkeen, mutta kummastuksemme oli suuri, kun Aiko nelikuukautisena 22.10.2005 sai kaksi lasta. Tai kolme niitä syntyi, mutta vain kaksi elävinä. Vaikka neiti oli vielä itsekin ihan lapsi, hyvin se pienen alkukankeuden jälkeen hoiti oman jälkikasvunsa ilman ongelmia. Luonteeltaan Aiko on aikalailla minun pupuni oloinen, sopivan täpäkkä mutta helposti käsiteltävissä ja aina luokse tulossa. Välillä neiti ottaa nokkiinsa komentamisesta ja unohtaa kiellon heti kun silmä välttää. Estehyppyä Tipsu on kotona harjoitellut ja ensiesiintymisensä kilparadoilla se teki Kuopiossa 30.09.2006 Tuomelan Päivin hypyttämänä aloittelijoiden luokassa. Virheitä tuli vain yksi ja sisko Amaya voitti luokan, tästä on hyvä jatkaa. |
Sukutaulu
Solen's Yu-Sutan
sinikeltainen japanilainen
rek. 91p.Sörmjöloes
Peter-Pan SWE
sinikeltainen japanilainen, rek. 91,5p.
Kullan's Jolly SWE
keltamusta japanilainen, rek. 91,5p.
Yashira's Paloma
keltamusta japanilainen
ei
rek.
Yashira's Choco Paw
keltamusta japanilainen, rek. 90,5p.
Yashira's Sarabeth
keltamusta japanilainen, rek. ?
Näyttelytuloksia
|